Jos Jan Garbarekin saksofoni on kuin ”tuulen pyyhkimä maisema”,
kuten brittiläisen Guardian-lehden jazzkriitikko kirjoitti, niin sitten Rainer
Brüninghausin pianon täytyy olla se soliseva vuoripuro.
Eikä
tämä ole kehu.
Norjalaisen
ikonin live-levy Dresden todistaa, ettei Garbarekin soundi ole edes ECM-yhtiön
studioinsinööreistä vapautettuna järin inhimillinen. Vahvasti konsertissakin
kaiutettuna se tuo mieleen jotakin tyhjää ja kaukaista.
Vaikutelmaa
korostaa Brüninghausin heleä, toisteinen soitto, joka kvartetin toisena
dominoivana elementtinä istuu liiankin hyvin johtajan ilmaisuun. Kun
rock-taustan omaava rumpali Manu Katché ja sähköbassoa funkahtavasti pomputtava
Yuri Daniel piipahtavat nähtävästi kahvitauolla, Garbarekin utuinen etno ja
mollivoittoinen polkka saavat live-tilanteesta ylivallan. Transsin ja tylsyyden
raja hämärtyy varsinkin kappaleessa "The Tall Tear Trees", eikä "Twelve Moons" saa
elegistä surua kuulostamaan mieltä ylentävältä vaan laahaavalta.
Katchén
soolon eteenpäin vetämä "Grooving Out!" on kuin eri maailmasta, jossa Garbarekin
maine pohjoisen melankolian mestaria ei kahlitse saksofonistin ideoita. Jospa
hän olisi viihtynyt siellä pitempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti