Monelle valistuneellekin harrastajalle pianisti Fred Herch
on vain yksi modernin konservatoriojazzin lukuisista hintelistä lyyrikoista,
jolta sitä paitsi puuttuu Bill Evansin henkilökohtaisten demonien tuoma
kohtalokas lisäväri.
Vasta
tarkempi kuuntelu paljastaa Herschin analyyttiseen muusikkolaatuun verhotut
tunnemyrskyt.
Night & The Music alkaa Cole Porterin standardilla ”So in
Love”, jonka lohdullisuus hajoaa nopeasti tavallista lemmenluritusta syvempään
traagisuuteen. Herschin oma sävellys ”Galaxy Fragment” ammentaa olemassaolon
yöpuolta vielä syvemmältä, ja antaa samalla ison roolin basisti Drew Gressille
ja rumpali Nasheet Waitsille.
Herschin dramaattista vainua
kuvaa hyvin myös se, että kyse on vain johdannosta toiseen standardiin.
Rakennelman seurauksena ”You and the Night and the Music” tuntuu kertovan
enemmän ihmissydämen kyvystä itsepetoksiin kuin Fred Astairen ikuisesta
rakkaudesta Ginger Rogersiin.
Night & The Musicin populistisen
pinnan alta löytyy runsain mitoin kypsää epäilyä ja viiltävää ironiaa. Irving Berlinin ”Change Partnersin” kodikas
katrilli tarjoaa tervetulleen tempon vaihdoksen, mutta ”How Deep is the
Oceanin” myötä synkkyys ottaa taas vallan – tosin tällä kertaa enemmän tummaa
alkutekstiä kunnioittavana resitaalina kuin kipeänä tunnustuksena.
Lämpimästi
suositeltava levy, johon eron tai muun menetyksen äskettäin kokeneiden
kannattaa suhtautua tietyllä varovaisuudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti